Liiketoiminta hakee muotoaan

 

Opiskelijatuki ry perustetaan 1959

 

Yhteiskunnallisen korkeakoulun tuloon ryhdyttiin valmistautumaan perustamalla vuonna 1959 Tampereen seudun opiskelija-asuntosäätiö ja Tampereen Opiskelijatuki ry, josta myöhemmin tuli Juvenes-Yhtiöt Oy. Opiskelijatuki ry perustettiin tukemaan opiskelija-asumista ja harjoittamaan ravintolatoimintaa. Opiskelijatuen toimintaa olivat käynnistämässä Veikko Mikkonen ja Onni Friman sekä Pentti Hokkinen. TOAS tarvitsi opiskelija-asuntolan rakentamiseen myönnettävää aravalainaa varten 5 % omaa pääomaa. Tampereen kaupunki myönsi Opiskelijatuelle kioskin paikan Keskustorille ilman vuokraa edellyttäen, että tuotto käytetään tuon vaadittavan pääoman keräämiseen. Kioski avattiin 3. syyskuuta 1959 ja kioskin hoitajaksi palkattiin rouva Lilja Lehtimäki. Opiskelijatuen jakama tuki opiskelija-asuntotuotannolle oli varsin merkittävä, sillä kioski osoittautui suureksi tulonlähteeksi: liikevaihto oli noin 40 miljoonaa markkaa (nykyrahassa noin 800.000 euroa). Keskustorin kioski oli kaupungin harvoja kioskeja, jossa oli kattava valikoima. Siellä myytiin muun muassa veikkausarpoja, makeisia, tupakkaa ja pääsylippuja. Myöhemmin kioskissa toimi myös grilli ja kukkakauppa.

 

Ravintolatoiminta käynnistyy

 

Vuonna 1960 valmistui ensimmäinen osa Domuksen opiskelija-asuntolasta (Vanha Domus) Tampereen Kalevaan. Tiloissa avattiin myös ravintola, joka palveli paitsi talon asukkaita myös ulkopuolisia asiakkaita suosittuna lounaspaikkana. Syksyllä 1960 avattiin Kalevantien päärakennuksessa opiskelijaravintola. Myöhemmin, vuonna 1967 avattiin yliopiston laajennusosaan Aulakahvio, joka alkoi kulkea tuttavallisesti nimellä Alakuppila. Siellä käytiin keskusteluja ja parannettiin maailmaa. Myös Kaupin näkötornissa pyöritettiin muutamana vuotena kahvilaa, mutta se lopetettiin kannattamattomana 1964. Nykyisin tila toimii URSA:n tähtitornina. Vuonna 1963 solmittiin sopimus Sairaanhoitajakoulun ravintolan hoitamisesta.

 

Erkki Haapio valmistui Opettajakorkeakoulusta vuonna 1956 ja hänellä oli virka Kallion koulussa. Haapio opiskeli toista tutkintoa Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa. Vuonna 1958 hän toimi ylioppilaskunnan puheenjohtajana. Tässä ominaisuudessa hän oli perustamassa sekä Asuntolasäätiötä että Opiskelijatukea. Häntä pyydettiin molempien yhteisöjen toimitusjohtajaksi. Näitä tehtäviä hän hoiti 1961 –1969. Haapio siirtyi Tampereen kaupungin koulutuspäälliköksi, josta virasta hän jäi eläkkeelle 1995.

 

1960-luvulla Opiskelijatuki suunnitteli perustavansa gallup-tutkimuslaitoksen toteuttamaan sosiologisia mielipidemittauksia. Professori Yrjö Littunen ja silloinen ylioppilaskunnan pääsihteeri Reijo Kaksonen olivat hankkeessa mukana, mutta se kaatui varojen puutteeseen. Haastatteluverkoston olisi pitänyt olla laaja ja tietojenkäsittelyyn tarvittavat reikäkorttikoneet puuttuivat. Silloin oli jo olemassa Suomen Gallup, mutta ei esimerkiksi Taloustutkimusta. Myös Lippupalvelua vastaavaa konseptia suunniteltiin ja teatterit sekä järjestäjät osoittivat aluksi kiinnostusta, mutta halusivat kuitenkin hoitaa lipunvälityksensä itse.

 

Vuonna 1960 Opiskelijatuen hallitus mietti jopa oman autokoulun perustamista.

Vuonna 1963 Yhteiskunnalliseen korkeakouluun perustettiin paperikauppa. Syksyllä 1964 käynnistettiin myös YKK:n monistus- ja konekirjoitustoimisto, mitä voidaan pitää nykyisen Juvenes Printin edeltäjänä.

 

Kesähotellitoiminta vilkasta

 

TOASin rakentama Vanha Domus valmistui opiskelija-asuntolakäyttöön vuonna 1960 ja Uusi Domus vuonna 1968. Kesäisin Domukset muuntuivat vilkkaaseen hotellikäyttöön, yhteensä käytössä oli noin 400 huonetta. Domuksella oli yhteyksiä ulkomaisiin matkatoimistoihin. Ruotsalainen Reso-matkatoimisto järjesti matkoja Ruotsista Leningradiin ja välietappina toimi Domuksen kesähotelli. Viking Line ja Silja Line toivat noin 6.000 ruotsalaista Domukseen kesäisin Reson kautta. Myös kymmeniä saksalaisia turisteja saapui laivalla Suomeen ja he yöpyivät Domuksella ennen kuin jatkoivat matkaansa Lappiin ja sieltä edelleen Norjaan.

 

Domuksen opiskelija-asuntojen vuokra oli melko korkea, eikä asuntotukea ollut. Kesähotellitoiminta mahdollisti sen, ettei opiskelijoiden tarvinnut maksaa vuokraa kesäkuukausilta. Valtaosa Domuksien asukkaista muuttikin kotiseuduilleen kesän ajaksi, perheasuntojen asukkaat asuivat talossa myös kesäisin.

 

Kesähotellitoiminnalle vuosi 1965 oli tärkeä, sillä silloin järjestettiin Tampereella jääkiekon MM-kisat. Kaupunginjohtaja Erkki Lindfors vaikutti keskeisesti siihen, että kisoja varten rakennettiin Tampereen Hakametsään Suomen ensimmäinen jäähalli. Jääkiekon MM-kisat aiheuttivat pulmia majoituskapasiteetille, olihan kaupunkiin saapumassa 350 ulkomaalaista lehtimiestä ja kuvaajaa sekä suuri kisayleisö.

alakuppila

Alakuppilassa käytiin vilkasta ja poliittistakin keskustelua heti yliopiston alkutaipaleelta lähtien.

 

auringonottajat

Auringonottajia Domuksen katolla 1960-luvulla. Rakentamattomana näkyvälle alueelle muotoutui myöhemmin Kalevan keskuspuisto eli Kiovan puisto.

 

domushuone

Kesähotelli Domus keräsi matkailijoita ympäri maailmaa, eniten hotellivieraita saapui Ruotsista, Saksasta ja Neuvostoliitosta.

 

 

domuskioski

Keskustorin ensimmäinen kioskirakennus tiensä päässä. Kun kioskin korvaajaksi rakennettiin uusi kioskirakennus, siirrettiin kuvan kioski Domuksen tuntumaan Sammon aukiolle. Siellä se palveli vuosikaudet sekä kioskina että jonkin aikaa myös hampurilaiskioskina.

 

 

Tampere oli rakennuttanut vanhustentaloja jäähallin läheisyyteen ja tuo alue vihittiin väliaikaisesti kisakyläksi. Vanhan Domuksen asukkaita pyydettiin luovuttamaan pariksi viikoksi asuntonsa, perheasuntoja lukuunottamatta, asianmukaista korvausta vastaan. Näin Domus saatiin hotellikäyttöön ja majoituksesta saatu tuotto luovutettiin TOASille. Vanhan Domuksen väestösuojassa toiminut klubi Civis-kellari muuttui lehdistöbaariksi ja oli auki erikoisluvalla kello neljään.

 

Talon lähes jokainen neliömetri oli käytössä, mm. pesula ja mankeli toimivat valokuvauslaboratoriona. Kerhotiloissa toimi teleprinttikeskuksia, joista yhteyksiä otettiin ympäri maapallon kaikkina vuorokauden aikoina. Vahtimestaritilassa toimi posti sekä Aeron toimisto hoitamassa paikkavarauksia. Vieraiden hyvinvoinnista huolehtimaan palkattiin opiskelijatyövoimaa niin, että henkilökuntaa vakinaiset mukaan luettuna oli noin 50 henkeä.

Samana vuonna kesäkuun alussa järjestettiin Tampereella myös painin MM-kisat. Tuolloin kesähotelli oli toiminnassa, eikä opiskelijoiden tarvinnut kisojen vuoksi väistyä painijoiden tieltä.