Juveneksen synty 1970-luvun lopulla
Verotuskäytäntö muuttuu, syntyy Juvenes
Opiskelijatuki ry:n toiminta oli osin liikevaihtoverollista (nykyisin alv) osin verotonta. Pääsääntönä oli, että työmaaruokailu, johon kategoriaan opiskelijaruokalat ja kahvilatkin luettiin, oli verotonta. Muu toiminta oli pääsääntöisesti verollista. Verottaja alkoi tiukentaa tulkintaansa vuonna 1977. Periaatteessa yritys, jolla on vaikka vain osin liikevaihtoverollista toimintaa, voidaan asettaa verovelvolliseksi myös työmaaruokaloistaan. Tämä uhkaus tulkinnan tiukentumisesta vauhditti osakeyhtiön muodostamista.
Yhtiöittämisestä oli ollut jo parin vuoden aikana puhetta, mutta opiskelijaedustajat eivät lämmenneet ajatukselle. Lähinnä pelättiin, että jos siirretään osa toiminnoista osakeyhtiöön, opiskelijat voivat menettää vaikutusmahdollisuuksiaan. Päätös osakeyhtiön perustamisesta tehtiin 1977, jolloin ryhdyttiin miettimään yritykselle nimeä.
- Oman väen kesken ideoitiin. Ideariihi ei kuitenkaan tuottanut tulosta, muistelee Erkki Perttu. - Yhtenä yönä tuli mieleeni vanha kunnon ylioppilaiden laulu Gaudeamus igitur, juvenes dum sumus Helsingissä oli Gaudeamus, Turussa Ikituuri, miksei Tampereella voisi olla Juvenes! Siinähän se uuden osakeyhtiön nimi on. Aamulla soittelin yliopiston latinisteille ja sain ajatukselle heidän hyväksyntänsä. Kun yritysrekisterissäkään nimeä ei vielä ollut, oli nimikysymys ratkaistu. Juvenes Oy rekisteröitiin vuonna 1978.
Ateriatuella opiskelijaruokailu kasvuun
Ritva Brander oli tullut Opiskelijatuen palvelukseen Grand Hotel Tammerista vuonna 1964, aluksi Sairaanhoitajakoulun ravintolaan. Sieltä hän siirtyi Ravintola Myssyyn 1968 ja seuraavana vuonna sen emännäksi. Markku Veijalaisen lähdettyä Kuopioon, Branderista tuli oman toimen ohella myös Myssyn vastaava 1974. Kun Myssy myytiin Osuusliike Voimalle 1977, Brander siirtyi Opiskelijatuen pääemännäksi ja alkoi voimakkaasti kehittämään opiskelijaruokailua yhdessä muun henkilöstön kanssa. Vuonna 1980 Ritva Brander siirtyi tuotantopäälliköksi vastuunaan koko ravintolatoimialan kehittäminen sekä henkilöstöhallinto ja ravintoloiden budjetointi toimitusjohtaja Pentti Järven alaisuudessa. Brander toimi siinä tehtävässä eläkkeelle siirtymiseensä asti vuoteen 1993.
Työasut vuosimallia 1978.
Tuotekehitys ja reseptiikka kehittyivät pitkälti esimiesvoimin. Eri kohteiden kokeneet ja taitavat ammattilaiset kävivät vuoropuhelua hyvistä ruoanvalmistuskäytännöistä. Näkemyksiä haettiin myös alan messuilta. 1970-luvulla ruokaympyrä oli tärkeä työkalu. SITRAn ohjekirjasta katsottiin mallia, jotta ateriat olivat terveellisiä ja noudattivat ravintosuosituksia. 1980-luvulle tultaessa ravitsemuksellisiin asioihin alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota.
- Organisoitua asiakaspalautejärjestelmää ei meillä vielä ollut, muistelee Ritva Brander. - Aviisi-lehti kyllä piti huolen, että palautteet tavoittivat meidät. Lisäksi Opiskelijatuki työllisti monia opiskelijoita tiskissä ja keittiön aputöissä, joten kontakti asiakaspintaan säilyi vahvana.
Vuonna 1978 perustettiin ruokailutoimikunta, jonka vaatimuksesta alkoi säännöllinen asiakaspalautteen kerääminen aloitelaatikoiden ja kyselyiden avulla.
Oma leipomo
Juvenes Leipomo perustettiin Tampereen yliopiston tiloihin vuonna 1985, sen ensimmäisenä vastuuhenkilönä työskenteli Sirkka Latva-Äijö. Leipomon tarkoituksena oli tuottaa kahvileipää omien ravintoloiden tarpeisiin. Tätä tehtävää leipomo edelleen toteuttaa. 1990-luvulla leipomon merkitys juhlapalvelutoiminnalle kasvoi ja Herkkupiste-palvelun kautta leipomon täytekakut ovat saaneet erittäin laadukkaan maineen.