Laadun ja palvelun merkitys kasvaa edelleen
2000-luvulla toiminnan laadun merkitys kilpailussa asiakkaista korostui entisestään ja Juveneksen laatuohjelmassa pääpaino oli edelleen ravintola-, kirjakauppa- ja kirjapainopalveluiden laadun vakiinnuttaminen sekä kehittäminen uudistetuilla konsepteilla. Koko yrityksen kattava eurooppalaiseen laatupalkintokriteeristöön (EFQM) perustuva laatujärjestelmä valmistui keväällä 2002 ja samalla alkoivat sisäiset auditoinnit. Vuonna 2006 Juvenes Juhlapalvelusta tuli Suomen ja myös Pohjoismaiden ensimmäinen juhlapalveluyritys, jolle myönnettiin Chaîne des Rôtisseurs-järjestön kilpi.
Vuonna 2007 yhtiötasolla aloitettiin prosessikuvausten tallentaminen sähköiseen muotoon intranettiin. Juveneksen laatujärjestelmä sertifioitiin ravintolapalvelujen osalta, kohteena Ravintola Newton ja Juvenes-Yhtiöt Oy:lle on myönnettiin (18.9.2007) ISO 9001 -sertifikaatti tunnustuksena toiminnan hyvästä laadusta. Laatujärjestelmän mukainen toimintatapa on käytössä kaikissa Juvenes Ravintoloiden toimipisteissä ja sertifiointikäytäntö on tarkoitus ulottaa kaikkiin toimipisteisiin vuosikymmenen loppuun mennessä.
Systemaattinen ja kokonaisvaltainen toiminnan kehitystyö pohjautuu asiakkaiden toiveiden kuuntelemiseen. Ravintolasektorilla toimiva tuotekehitys vastaa asiakaslähtöisesti ruoan laadun kehittämisestä ja uusien ruokalajien reseptiikan vakioimisesta. Erillisten kohdistettujen tutkimusten, internetin palautelomakkeiden sekä toimipisteiden kautta saatu asiakaspalaute vaikuttaa olennaisesti toiminnan kehittämiseen. Monipuolisen osaamisen merkitys entisestään korostuu. Juvenes-Yhtiöiden tavoitteena on erottua kilpailijoista erityisesti ammattitaidolla ja palvelujen korkealla laadulla. Tämä ajatus on 50-vuotiaan monialaisen palveluyrityksen ohjenuorana jatkossakin.
Lounasruokailijoita Juvenes DOT -opiskelijaravintolassa.
Juvenes Juhlapalvelulle myönnettiin Chaîne des Rotisseurs-järjestön kilpi vuonna 2006.
Konsernin liikevaihdon kehitys (reaaliarvo nykyrahassa).