Liiketoiminta laajenee entisestään 1970-luvulla

 

Motelli Härmälässä myytiin eniten konjakkia kaupungissa

 

Opiskelijatuen liiketoiminta kasvoi edelleen 1960-luvun lopussa. Domus-kioski aloitti toimintansa ja sen yhteydessä oli yhden henkilön miehityksellä toiminut hampurilaiskioski. Entisen Kauppaoppilaitoksen tiloissa Satakunnankadun varrella avattiin kahvila.

 

Domus-kioskin hampurilaiset tulivat nopeasti tunnetuiksi ja halutuiksi. Myynti kävi niin hyvin, että epäkäytännölliset tilat kävivät riittämättömiksi. Uudet tilat tehtiin Vanhan Domuksen ravintolan pikkukabinetista, josta tehtiin sisäänkäynti Joukahaisenkadulle.

 

Aluksi ympäristön asukkaat ihmettelivät poliisiautojen tiheää vierailua hampurilaispaikan tuntumassa. Hampurilaiset maistuivat välipalana myös työvuorossaan oleville poliiseille, joiden ruokatauot saattoivat osaltaan vaikuttaa siihen, että kaupunginosa oli hyvin rauhallinen.

 

1968 avattu Härmälän ravintola oli alusta alkaen taloudellinen menestys. Härmälässä eikä silloin myöskään Pirkkalassa ollut vastaavanlaista täysin anniskeluoikeuksin toiminutta ravintolaa. Asiakkaita riitti ja ravintola olikin iltaisin lähes aina täynnä. Sunnuntain seisovan pöydän herkut olivat erityisen suosittuja. Vastaavan hoitajan Mirja Välimäen uutteruus ja tarkka taloudenpito auttoivat tuloksen teossa. 1970-luvulla Alkon Tampereen myymäläpäällikkö väitti, että Härmälän ravintolassa myytiin enemmän konjakkia kuin missään muualla kaupungissa.

 

Opiskelijoita työllistettiin, mainontaakin tehtiin

 

Tampereen Opiskelijatuki ry oli merkittävä opiskelijoiden työllistäjä. Ympäri vuoden toimivissa anniskeluravintoloissa tehtiin töitä opintojen lomassa ekstraajina. Kesäisin kesähotellin ja motellin portierit, siivoojat ja ravintoloiden lisätyövoima muodostuivat pääasiassa opiskelijoista. He olivat hyvää työvoimaa ja mahdolliset puutteet ammattitaidossa korvautuivat hyvällä kielitaidolla sekä sopeutumiskyvyllä. Monet olivat kesätöissä useana kesänä, lähes koko opintojensa ajan.

 

Kesähotellitoimintaa markkinoitiin myyntikäynnein Pohjoismaihin, lähinnä Ruotsiin. Hotelliesitteitä ja myyntikirjeitä tehtiin pääasiassa oman väen voimin, mutta jonkin verran käytettiin myös mainostoimiston apua. Hotellin ja motellin esitteitä sekä hinnastoja jaettiin mm. matkatoimistoille, laivayhtiöille ja huoltoasemille. 1960-luvulla Opiskelijatuki oli matkailumarkkinoinnissaan uranuurtajana. Tuloksia syntyi ja matkailijoita saatiin runsaasti Tampereelle ja Opiskelijatuen kesähotelleihin.

 

Anniskeluravintoloiden, lähinnä Härmälän ja etenkin Myssyn markkinoinnin näkyvin ja kallein osuus oli lehti-ilmoittelu. Sen kalleus ja kilpailutilanteen aiheuttama ilmoitusten koon suurentuminen toivat kustannuksia ilmoittajille ja hyötyä sanomalehdille. Tilanne lisäsi yhteistyötä tamperelaisten ravintoloiden kesken ilmoituskustannusten kasvun hillitsemiseksi.

 

Tietokoneet käyttöön taloustoimistossa

 

Opiskelijatuki ry oli ensimmäisten joukossa toteuttamassa kirjanpitoa tietokoneen avulla. 1970-luvulla Opiskelijatuki ry yhdessä Helsingin Gaudeamuksen ja Turun Ikituurin kanssa lähti hankkeeseen, jossa kirjapito ja tilinpäätöstiedot ajettiin tietokoneella Helsingissä, josta ne saatiin tulostenippuna postissa. Tiedot tallennettiin vientimuistioksi ja lähetettiin Helsinkiin. Pian käytössä oli oma tallennin, ajot tehtiin kuitenkin edelleen Helsingissä.

 

harmala

Vuonna 1968 Opiskelijatuen liiketoiminta laajeni, kun Motelli Härmälä avattiin kesäkuukausiksi. Paikka leirintäalueen kupeessa oli hyvä, kävijöitä oli runsaasti. Täysin anniskeluoikeuksin toiminut ympärivuotinen Ravintola Härmälä oli alusta alkaen suosittu paikka ja teki hyvää tulosta vastaavan hoitajansa Mirja Välimäen johdolla.

 

 

- Helsingistä tuli ekonomi Tiiainen tulostenipun ja kukkakimpun kanssa ja onnitteli meitä Opiskelijatuki ry:n edustajia. Mukaan lähteneiden kolmen opiskelijayrityksen ensimmäisen ajokuukauden tulostuksista Opiskelijatuki ry:n tulostus oli hänen mukaansa ainoana aivan kohdallaan, eli tietokone ei antanut yhtään ’herjaa’. Olimme tietysti hyvin tyytyväisiä tuloksesta, konttoripäällikkö Irma Lahtinen ja minä, naurahtaa Erkki Perttu. - Kukat kuuluivat Irmalle, hänen rautainen ammattitaitonsa tuli hyvin esille tässä uudessa tilanteessa. Tosin alku ei luvannut hyvää. Kun kerroin Irmalle tästä suunnitelmasta lähteä mukaan tietokonekirjanpitoon, hän oli lähes kauhuissaan uhaten jopa lähteä talosta, jos suunnitelma toteutetaan. Totesin hänelle, että jos sinä et tästä selviä, ei siitä selviä kukaan muukaan. Saatu kuukausiraportti ja kiitokseksi tulleet ruusut osoittivat, että meillä oli todella osaava konttoripäällikkö.

 

Opiskelijatuki ry:n konttorihenkilökunta hoiti alusta alkaen myös Asuntosäätiön kirjanpidon, palkkalaskennan ja muut toimistotehtävät varsinaisia asuntolatoimintaan liittyviä tehtäviä lukuun ottamatta. Taloushallintopalveluja myytiin myös ulkopuolisille yrityksille vuosina 1988-2000.TOASin taloushallinnon hoitaminen päättyi 31.12.1998. Nykyisin taloushallintopalveluja ei tarjota ulkopuolisille.

 

1970-luvulla Opiskelijatuen suurin liikevaihto tuli anniskeluravintoloista ja kioskitoiminnasta. Vaikka opiskelijaruokaloiden lounaat olivat hinnoiteltu edullisiksi, kaikilla opiskelijoilla ei ollut varaa käydä niitä syömässä. Opiskelijatuen hoidossa olivat Ravintola Myssyn ja Ravintola Vanhan Domuksen lisäksi mm. Hopealinjan laivaravintolat vuosina 1971 ja 1972 sekä Viikinsaaren kesäravintola muutamana vuotena. Vasta vuonna 1979 voimaantullut KELAn ateriatuki opiskelijoille vaikutti, että opiskelijaruokailua ryhdyttiin kehittämään voimakkaasti.

 

Juhlapalvelutoimintaakin harjoitettiin lähinnä yliopiston professorien juhlien muodossa ja saunailtojen järjestelyissä. Järjestettiinpä mm. kirjailija Väinö Linnan 50-vuotisjuhla vuonna 1970. Juhlapalvelutoimintaa ei varsinaisesti voinut markkinoida, koska opiskelijaravintoloiden toiminta oli arvonlisäverotonta ja juhlapalvelu verollista. Kaikki varastot olisi pitänyt rakentaa erikseen verottomille ja verollisille tuotteille.