Lounashinnasto 1.1.2012 alkaen

 

Opiskelijalounashinnastossa on huomioitu KELAn ateriatuen muutos 1.1.2012 sekä kahvi- tee- ja kaakaohinnastossa erityisesti kahviraaka-aineen 40%:n kustannusnousu kuluneen 12 kk aikana. Kaakaon raaka-ainehinnan nousuun vaikuttaa lisäksi makeisverouudistus.

 

Valikoimasta poistuneiden pienen kahvi- ja teeannoksen latauksilla saa maksaa uuden hinnaston mukaisen kahvi- ja teeannoksen 31.3.2012 asti.

 

Hinnasto on voimassa vain yliopistojen kampusalueiden Juvenes Opiskelijaravintoloissa.

 

Hinnaston löydät täältä.

 

Valtioneuvoston vahvistamien hintojen mukaisesti Kela tukee korkeakoulujen perustutkinto-opiskelijoiden aterioita 1,84 eurolla per ateria (1.1.2012 alkaen). Opiskelijahinta edellyttää voimassaolevan opiskelijakortin tai muun Kelan hyväksymän todistuksen esittämistä maksutapahtuman yhteydessä.

 

Yliopistojen kampusalueiden ravintoloissa on lounaat jaoteltu eri hintaryhmiin, joten voit nauttia ravitsevan ja maukkaan Juvenes-lounaan edullisesti.

 

Lataamalla lounaita opiskelija- tai henkilökuntakortillesi, saat vieläkin lisäetua.

 

Jatko-opiskelija-alennus edellyttää voimassa olevaa Tamy-/TTYY jäsenyyttä (lukukausi-/lukuvuosivuositarra).

 

Aterioiden lataaminen opiskelija- ja henkilökuntakortille on mahdollista tuotekohtaisesti 5 kpl erissä.

 

 

Nämä hintaryhmämerkinnät ruokalistoilla kertovat mihin hintaryhmään valitsemasi lounas kuuluu:

icon_priceGroup_1 = Rohee

icon_priceGroup_2 = Reilu

icon_priceGroup_3 = Reilu Kasvis

icon_priceGroup_4 = Reilu Kevyt

Kaikki hintaryhmät sisältävät sekä KOKO PAKETTI- tai VAIN PÄÄRUOKAVAIHTOEHDON.

 

Opiskelijalounaat

 

 

Opiskelija

Lataus-hinta

Jatko-opisk.

icon_priceGroup_1ROHEE

koko paketti*

2,43

2,40

5,10

icon_priceGroup_1ROHEE vain pääruoka**

-

-

4,60

icon_priceGroup_2REILU

koko paketti*

2,35

2,20

4,50

icon_priceGroup_2REILU

vain pääruoka**

-

-

4,00

icon_priceGroup_3REILU KASVIS koko paketti*

2,35

2,20

4,50

icon_priceGroup_3REILU KASVIS vain pääruoka**

-

-

4,00

icon_priceGroup_4REILU KEVYT

keitto/salaatti*

2,00

1,90

3,65

Pastabaari/

Salaattibaari*

2,43

2,40

5,10

Paniiniateria***

 2,43

2,40

 5,10

 

Fusion Meal/

 

4,68

 

4,68

 

6,85

 Fast Meal***

 

TaY:n ja TTY:n henkilöstö ja muut

 

 

 

Henkilöstö

Lataus-

hinta

 

Normaali

icon_priceGroup_1ROHEE koko paketti*

5,60

5,40

7,25

icon_priceGroup_1ROHEE vain pääruoka**

5,10

4,90

6,75

icon_priceGroup_2REILU koko paketti*

5,00

5,00

6,65

icon_priceGroup_2REILU vain pääruoka**

4,50

4,50

6,15

icon_priceGroup_3REILU KASVIS

koko paketti*

icon_priceGroup_3REILU KASVIS

vain pääruoka**

icon_priceGroup_4REILU KEVYT keitto/salaatti*

5,00

 

4,50

 

4,15

5,00

 

4,50

 

4,15

6,65

 

6,15

 

5,80

Pastabaari/

Salaattibaari*

5,60

5,40

7,25

Paniiniateria***

5,60

 5,40

 7,25

 

Fusion Meal/

 

7,15

 

7,15

 

8,80

 Fast Meal***

 

*) Sisältää lisäkesalaatin, leipä- ja leviteannoksen ja

ruokajuoman (1 lasi maitoa/piimää + 1 lasi mehua tai kotikaljaa tai vettä)

**) Sisältää lisäkesalaatin ja ruokajuomaksi veden (ei leipää). Pääruokahinnoittelu ja -latausmahdollisuus on voimassa vain yliopiston henkilökunnalle.

***) Sisältää lisäkesalaatin, leipä- ja leviteannoksen sekä 0,4 l virvoitusjuoman, jonka voi halutessaan vaihtaa 2 dl:n juomalasilliseen lounaan ruokajuomaa, esim. maitoon.

 

29.12.2011
Muutoksia hinnoittelussa 1.1.2012 alkaen
Opiskelijalounashinnastossa on huomioitu KELAn ateriatuen muutos 1.1.2012 sekä kahvi- tee- ja kaakaohinnastossa erityisesti kahviraaka-aineen 40%:n kustannusnousu kuluneen 12 kk aikana. Kaakaon raaka-ainehinnan nousuun vaikuttaa lisäksi makeisverouudistus. Valikoimasta poistuneiden pienen kahvi- ja teeannoksen latauksilla saa maksaa uuden hinnaston mukaisen kahvi- ja teeannoksen 31.3.2012 asti.

Lue lisää


Lounaan lisäannoksen hinta on kaikille asiakkaille 1,50 e. ja Comboateriassa 0,90 e. Lisäannos sisältää kaksinkertaisen annoksen kappalerajoitettuja tuotteita tai kahta pääruokavaihtoehtoa samalle lautaselle paikan päällä nautittuna.

 

Jatko-opiskelija-alennus edellyttää voimassaolevaa Tamy-/TTYYjäsenyyttä (lukukausi-/lukuvuosivuositarra).

 

Kahvilatuotteiden lataaminen opiskelija- ja henkilökuntakortille on mahdollista tuotekohtaisesti 10 kpl erissä.

 

Kahvi- ja teehinnasto 1.1.2012 alkaen

 

 

HUOM! Siirrymme 1.1.2012 alkaen kahvi- ja teeannoksissa yhteen kuppikokoon, joka vastaa aikaisempaa isoa kuppia.

 

 

 

 

Kahvi

1,00

 

- lataushinta

- santsi samaan kuppiin

0,90

0,80

 

 

Kahvi Takeaway 2,5 dl

 

1,20

 

- lataushinta vain opiskelijoille

1,10

Kahvi Takeaway 3,6 dl

1,50

 

 

Kaakao

 

1,30

 

Kaakao TakeAway 2,5dl

 

Tee

1,40

 

0,80

 

- lataushinta

- santsi (kuuma vesi)

0,70

0,25

 

 

Tee Takeaway 2,5 dl

 

1,00

 

Tee Takeaway 3,6 dl

 

Erikoiskahvit

Erikoiskahvit TakeAway 2,5 dl

1,10

 

1,60

1,70

 

 

Lataa opiskelija- tai henkilöstökorttiisi valmiiksi Juvenes-lounaita, kahvia ja teetä. - Nautit ne vieläkin edullisemmin!

 

UUTTA! 14.11.2011 alkaen

1) REILU-kotiruokalatauksella voi maksaa myös REILU KASVIS -aterian.

2) REILU KEVYT -latauksella voi maksaa myös Comboaterian.

3) ROHEE koko paketti -latauksella voi maksaa myös Pasta- ja Salaattibaarin sekä Paniiniaterian.

4) Fusion / Fast Meal -latauksella voi maksaa Fusion / Fast Meal -aterian.

5) Maksettaessa jälkiruokakahvi tai tee lounasostoksen yhteydessä klo 10.30-13.00.

Lunastus kuittia esittämällä yhden tunnin kuluessa lounaan maksamisesta. Tarjouksen voi

hyödyntää vain siinä ravintolassa tai sen kahvilassa, missä lounas on maksettu.

 

Tervetuloa nauttimaan monipuolisesta Juveneksen ravintolamaailmasta!

 

Hinnat ovat voimassa toistaiseksi. Opiskelijahintojen asrvonlisävero on 0 % ja muihin hintoihin sisältyy arvonlisävero 13 %.